Etusivu > Palomiesliitto > Viestintä > Blogi: Kimin kynästä > Onko edessä toinen vaihe
22.12.2016

Onko edessä toinen vaihe

Usein kuule yleistyksiä poliittisilta johtajilta, ettei ay-liike kykene uudistamaan toimintaansa ympäröivän yhteiskunnan muutosten mukana. Tämä yleistäminen ei ole perusteltua Palomiesliiton toiminnan osalta.

Esimerkiksi sote- ja maakuntauudistuksen osalta Palomiesliitto on jo reilun seitsemän vuoden ajan ajanut vahvasti pelastustoimen kehittämistä suurempien alueellisten pelastuslaitosten hallintoyksiköiden mallin mukaisesti.

Perusteena uudistukselle on se, että viimeisen vuosikymmenen aikana on pelastustoimesta hävinnyt 1500 miehistön virkaa. Eli juuri niistä lähipalveluista on leikattu resursseja siten, ettei koko organisaation henkilöstömäärä ole vähentynyt.

Esimerkiksi viiden Erva-alueen mallin pohjalta olisi tämä kehityskulku kyetty katkaisemaan. Suurin osa pelastustoimen asiantuntijoista kuin myös tietojeni mukaan sosiaali- ja terveysministeriön sekä pelastustoimen virkamiehet olivat valmiita kehittämään toimialaa sen oikeiden tarpeiden mukaisesti.

Valitettavasti poliittiset päättäjät päätyivät uudistamaan pelastustoimea vastoin asiantuntijatahojen mielipiteitä. Se kritiikki ay-liikkeen kykenemättömyydestä uudistaa toimintaansa kalahtaa kyllä pahasti hallituspuolueiden nilkkaan.

Positiivista uudistuksessa on se, että ensihoitoalueet ovat yhteneväiset pelastustoimen alueiden kanssa. Lisäksi tulkitsen hallituspuolueiden linjauksen tarkoittavan sitä, ettei pelastustoimessa ja tulevissa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa ole tarvetta tehdä säästötoimenpiteitä enempää, koska meillä on vara lisätä kustannuksia, byrokratiaa ja hallintohimmeleitä uudessa maakuntaorganisaatiossa.

Pelkään pahoin, ettei tämä uudistus ole vielä valmis. Näin totesikin minulle eräs ministeri valmisteluprosessin alla: uudistus toteutetaan useammassa osassa siten, että päästään riittävän suurin hallintoyksikköihin. Nähtäväksi jää.

Nyt on poliittiset päätökset tehty. Tästäkin selvitään ja nyt on aika ryhtyä rakentamaan pelastustoimea 18 maakunnallisen mallin mukaisesti. Olennaista on pitää huoli siitä, että operatiiviset henkilöstöresurssit turvataan jatkossa ja kansalaiset saavat edelleen parasta mahdollista apua hädän hetkellä.

Kim Nikula
järjestön johtaja


Lähettäjä
Webmaster
22.12.2016
Viimeksi muokattu
08.03.2017
Tunnisteet: rakenneuudistus
Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi. Ilman omaa nimeä lähetetyt viestit poistetaan.
Lähettäjä
webmaster
22.12.2016