Etusivu > Palomiesliitto > Viestintä > Uutisarkisto

Palomiesliiton uutisarkisto

RSS

Tunniste: koulutus

20.12.2016

Koulutusta palomiesten altistumisesta operatiivisessa työssä

Palomiesten altistuminen ja sen vähentäminen -koulutuskiertue pysähtyy alkuvuodesta 2017 Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa.
Tunnisteet: koulutus
28.10.2016

SM: Sisäministeri Risikko: Pelastajille myös lähihoitajatutkinto

Sisäministeri Paula Risikko esittää, että tulevaisuudessa Pelastusopistosta valmistuva pelastaja voisi saada pelastajatutkinnon lisäksi samalla myös sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajatutkinnon.
Tunnisteet: koulutus
07.03.2016

SM: Palopäällystökoulutuksen siirtoa Poliisiammattikorkeakouluun aletaan valmistella

Sisäministeriö on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen pelastustoimen ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen siirtämiseksi Savonia-ammattikorkeakoulusta Poliisiammattikorkeakoulun vastuulle.
Tunnisteet: koulutus
17.02.2016

SM: Palopäällystökoulutuksen siirtämistä Poliisiammattikorkeakoululle ehdotettu

Sisäministeriö tiedottaa, että palopäällystön koulutusta selvittänyt työryhmä ehdottaa koulutuksen siirtämistä Savoniasta Poliisiammattikorkeakoululle.
Tunnisteet: koulutus
23.09.2013

Sopimuspalokuntalaisten koulutustaso riittämätön

Palomiesliitto vaatii pelastustoimessa toimivien sopimuspalokuntalaisten koulutus- ja pätevyysvaatimusten uudistamista.
Tunnisteet: koulutus
29.08.2013

SPAL tyrmää palomiesnimitysten erivapauskäytännön

Palomiesliitto vaatii sisäministeriöltä vastuun kantoa palomiesten virkapätevyyksien erivapauspäätöksissä.
Tunnisteet: koulutus, sisäministeriö
15.06.2012

SPAL: Luottamusmiestapaamisia kehitetään

Palomiesliiton luottamusmiehet sopivat yhteistyön tiivistämisestä.
Tunnisteet: koulutus, luottamusmies
02.05.2011

Luottamusmiesten neuvottelupäivät Pasilassa

SPAL: Kaksipäiväinen koulutustilaisuus järjestetään 24.-25. toukokuuta.
Tunnisteet: koulutus
12.05.2008

Pelastusalan työvoimapulaa ei saa paikata epäpätevällä henkilöstöllä

SPAL: Pelastusalan työvoimapula on johtanut epäterveeseen ilmiöön: pelastuslaitokset ovat palkanneet epäpätevää henkilöstöä esimerkiksi palomiesten virkoihin, koska ammattilaisia ei ole tarjolla.
Tunnisteet: koulutus
25.03.2008

Pelastusalaa uhkaa työvoimapula jo ensi kesänä

SPAL: Pelastuslaitoksien toiminta on uhattuna, jos pelastusalan opiskelijamääriin ei saada pikaista lisäystä.
Tunnisteet: koulutus, pelastusopisto